Kaikki ennallaan

Viime kirjoituksesta on aikaa. Ei oikein ole ollut sanottavaa koska kaikki on ennallaan. Surutyöni tein jo silloin heti siirron jälkeen. Testin tein sitten jossain vaiheessa ihan vain varmuuden vuoksi vaikka jo tiesin ettei mitään ole tapahtunut.

Eniten syylllistin itseäni siitä etten ottanut asiakseni kyseenalaistaa viimeistä hoitoa omilla siittiöillä. Osa minusta ajatteli, että jokin on nyt paremmin kerta lääkäri haluaa käyttää meidän omaa tavaraa. Toivo siitä, että omilla tärppäisi nosti päätään. Lääkärin olisi ehkä rehellisesti kannattanut kertoa, että vaihtoehtona viimeisen kerran olisi voinut käydä yksityisellä ja käyttää niitä luovutettuja kerta Tays:issa on kielto niitä nykypäivänä käyttää. Itse kun en ole kokenut, että minun pitäisi tietää ihan valtavasti kyseisistä hoidosta, koska olen luottanut täysin lääkärin ohjeisiin ja arvioon. No, tämä on historiaa ja tehty mikä tehty, elämä jatkuu tai on jatkunutkin jo pitkän aikaa.

 

Olen puhunut aina, että tämä viimeinen Kela korvattava hoito on se viimeinen, mutta jos keväällä kuitenkin suuntaisi vielä kerran sinne viimeiselle kerralle ja nyt käyttämään sitä luovutettua tavaraa. Yksi toiveeni on myös itse luovuttaa munasolujani jollekin niitä tarvitsevalle. Nämä kolme hoitoa mitä olen läpikäynyt olen päässyt niin helpolla, että mielelläni antaisin jollekin mahdollisuuden elämään koska itse en menetä siinä mitään.

Nyt on tarkoitus urakoida koulu loppuun, remontoida taloa, saada koira noutamaan, varata matka lämpimään, opetella syömään ja ehkä jopa pitämään ruuanlaitosta. Tuota viimeistä tosin epäilen... :D Elämä on loppujen lopuksi aika hyvin, sanoisinko jopa mahtavasti!