sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Kymmenen vuoden jälkeen kuukausi äitinä!

Huomenna maanantaina tulee jo kuukausi kuluneeksi siitä kun poikamme syntyi ja olen ollut äiti! Vieläkään ei ole tottunut, että pikkumies on tullut jäädäkseen ja meistä on tullut perhe. Laskettu aika oli 16 lokakuuta, mutta täydellinen pieni poika tuli ulos jo 5 lokakuuta. Kävin Kalevalaisella jäsenkorjaajalla keskiviikkona ja lapsivedet menivät sunnuntaina. Tuolloin hoitopöydällä maatessani mahani laskeutui ja hoitaja kertoi, ettei vauva ole vielä valmis tulemaan ulos, mutta viikon sisällä tulisi ja niinhän siinä kävi.

Synnytys kesti alle 10 tuntia ja kokonaisuutena meni hyvin. Istukka ei tullut ulos itsekseen vaan se piti ottaa ulos leikkauksessa. Tuossa hötäkässä menetin verta 2.4l verta ja leikkurin jälkeen ruuminlämpöni oli 35`C! Meidän hoitohistoria oli itse asiassa luultavimmin syyllinen tähän, lääkäri kertoi, että istutus jotenkin saattaa hipaista/koskettaa istutettaessa istukka tai jotain vastaavaa. Istukka oli liuskottunut ja kiinni kalvoissa eikä siksi tullut ulos normaalisti, itse istukan toiminnassa ei ollut mitään ongelmaa. Jos/kun raskaudun uudelleen niin istukan paikkaa pitää tarkkailla tarkemmin.

Nyt opetellaan elämään pojan kanssa uutta arkea. Pakkasessa odottaa vielä kuusi alkiota, jos niille joskus saataisiin vielä käyttöä. Lopputuloksestahan kukaan ei tiedä eikä oikeastaan väliäkään, koska meillä on nyt viimeinkin, kymmenen vuoden jälkeen oma poika! 

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Neljäs kerta toden sanoi

Eipä oikein ole ollut tarvetta kirjoitella. Kai kaikki on nykyään niin hektistä, että pysähtyä hetkeksi kirjoittamaan jotain pitkästä aikaa tuntuu oudolta. Tuntuu ettei ole mitään suurta kirjoitettavaa, ajatuksia ylös laitettavaksi.Viimekertaisen tuulimunan jälkeen on tehty kolme siirtoa ja niistä viimeisiin on pysynyt mukana ainakin tähän saakka, perjantaina tuli täyteen 15 viikkoa.
Asiaa ei vieläkään osaa sisäistää eikä uskoa, että tuolla sisällä oikeasti eläisi jotain. Kaksi kertaa olen kaverin nähnyt, mutta siinä kaikki. Mitään oloja tai tuntemuksia ei oikeastaan ole, jos en tietäisi, että kaveri on kyydissä niin en tietäisi. Ehkäpä viimeistään lokakuun puolessa välissä kun tämä ulostautuu yksiöstään asian tajuaa, luulisin ainakin. Eipä tässä varmaan turhaa ole sitä 9kk aikaa valmistautua tulevaan.

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Pakastesiirtoon elo-, syyskuussa.

Hiemanko aika rientää, viimeksi näköjään olen kirjoitellut huhtikuussa ja nyt on jo heinäkuu!
Viimeksi tyhjennettiin lääkkeiden avulla ja kaikki meni hyvin. Ainut tuntemus oli vasta illalla lääkkeiden vaikutuksen lakattua pieni nälän tunne, joka ei vaan poistunut syömällä. Tietysti mahtavaa, ettei sinällään niinkään ikävä asia aiheuta enää mitään fyysistä kipua vaikka niin kai voisi olla.

No missä mennään nyt? Kiertoni menee ns. vammaisesti tai ei vaan sovi ulkopuolisten aikatauluihin. Toukokuussa menkat tulivat ajallaan ja soitin klinikalle, että nyt on yhdet menkat olleet normaalisti. Laittoivat aikataulun ja reseptit tulemaan. Aikataulu muuten vapaa, mutta määrittävät seikat ovat seuraavat: menkkani alkavat aikalailla aina 14 pv ja klinikka on heinäkuun kiinni.
Kesäkuun menkoista siirto olisi mennyt heinäkuun alkuun, joka ei onnistunut.
Heinäkuun menkat eivät luultavammin tule nekään käymään koska menisi niin täpärälle heinä/elokuun vaihteeseen.
Odotellaan siis rauhassa elokuun menkat alkavaksi ja siirto menisi luultavasti elo/syyskuun taitteeseen.

Nyt nautitaan kesästä, ensi kesänä sitten ehkä jotain muuta ;)

torstai 11. huhtikuuta 2019

Taas odotellaan

Jostain syystä ei ole tullut kirjoiteltua, vaikka olisi ehkä ollut kirjoittamisen aiheitakin. Viime kerran jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä. Verikoe näytti siis ns. plussaa, että sisälläni olisi elämää. En silti oikein uskaltanut uskoa, että asia olisi totta. Tulevan elämän ajatuksella alkoi kuitenkin hieman leikkimään. Laskettu aika olisi suunnilleen lokakuun lopussa, kuinka työt menisi, mitä asioita pitäisi tehdä ja hoitaa ennen lokakuuta.

Ainoat oireet mitä ilmestyi oli illasta tullut väsymys, ihanan kunnon ja syvät yöunet. Tissit ovat isommat, käy! Rasittavaa tosin yrittää huolehtia, että tissit ei pursua liiveistä tökerösti ulos eli  ehkä ei kuitenkaan niin kiva. Verenpaineeni on aina ollut matala ja joskus sängystä noustessa on välillä pyörryttänyt. No nyt on pyöryttänyt ihan ilman mitään nousuja mistään. Oireita on siis ollut, mutta silti tuntuu ettei ole ollut mitään. Olotilassa, ettei oikein tunnu mitään missään siis omasta mielestä, varasin viikkojen kuluessa ajan neuvolaan. Kävin neuvolassa ja sain jo seuraavalle päivälle ajan ultraan! Lopultakin näkisi, että onko siellä oikeasti jotain vai onko kaikki kuvittelua.

Kun odoteltiin, että lääkäri kertoisi löytäneensä elämää ja saisi huokaista onnesta niin lääkäri kertoikin löytäneensä vain tyhjän sikiöpussin. Luulin, että romahtaisin, mutta ei itse asiassa oikein tuntunutkaan miltään. Huoneesta ulos kävellessä aulassa odotti nuoripari pääsyä samalle lääkärille meidän jälkeen. Itselle tuli ihan kalkkis olo ja vaikka ketään ei saisi tuomita ulkonäön perusteella enkä sitä yleensä teekään, niin tuli vain päällimmäisenä epäreilu olo. Miksi maailma on vaan välillä niin epäreilu.

Kävin vielä muutamaan kertaan verikokeessa, josta nähtiin mihin suuntaan raskaushormoni kehittyy. Hormonin määrä nousi, mutta oikeassa raskaudessa määrän pitäisi nousta ihan eri suhteessa. Verikokeiden välillä oltiin onneksi viikko Egyptin auringossa, muutama päivä kotiinpaluun jälkeen alkoikin vuoto. Kävin uudelleen vielä ultrassa ja pusssi oli edelleen tyhjä eli kyseessä ns. tuulimuna. Sain ajan Tays:iin ja sieltä lääkkeet tyhjennykseen. Nyt sitten olen nauttinut kunnon särkylääkkeet, pahoinvointilääkkeen ja loput työnsin ineen. Nyt sitten taas odotellaan sohvalla, että koska alkaa tapahtua.

Kauheasti ihmiset, jotka asioiden kulusta tietävät ovat kyselleet voinnista ja jaksamisesta, mikä on tietenkin ihanaa. Itseäni ihmetyttää, etten ole tuntenut oikein mitään. Tuntuu, että jotain mitä ei ollut olemassa ei voi edes menettää. Ei uskaltanut myöntää itselleen, että sisällä kasvaa jotain ennen kuin siitä kokee jonkun todisteen ja sitä todistetta ei ikinä tullut. En ole vielä edes itkenyt kertaakaan, minä joka itken aina kun vaikka telkkarisarjassa joku kuolee! Toisaalta mietin, että yritätkö vain liian kovaa tsempata eteenpäin ja sivuutan mitä oikeasti tunnen. Jos näin on niin teen sen todella hyvin, jopa niin hyvin etten tajua sitä itse. Ehkä se itku ja suru tulee joskus tai sitten ei, huomaan sen kyllä.

Muistan kun edellinen plussa vaihtui vain muutaman päivän päästä vereen pikkuhousuissa. Silloin itkin ja se otti koville, joten olenkin miettinyt ja verrannut tapahtumia. Edellisellä kerralla mentiin vielä omilla siittiöillä ja ehkä siinä kulminoitui koko tietyn saagan päätös eikä vain se yksi päivän tai kaksi kestänyt plussa. Piti kuopata unelma lapsesta, joka olisi geneettisesti meidän. Lapsesta, joka saisi parhaat geenit minulta ja minun itse valitsemaltani puolisolta, lapsesta joka muistuttaisi piirteiltään meitä kumpaakin. Ehkä tuossa surussa itkin kaikkea tuota menetettyä unelmaa ja valmistauduin kääntämään uuden lehden elämässäni. Tällä kertaa en ehkä kokenut mitään menetetyn kun meillä on koko maailman siittiöt olemassa ja meillä on pakastimessa kerrankin tavaraa, vielä yhdeksän alkiota joista luulisi edes jonkun pääsevän loppuun saakka. En silti ehkä pysty tarjoamaan kaikille elämää, yhdeksän olisi liikaa jo varmasti myös strategisille paikoille... ;)

Loppujen lopuksi lokakuun loppu laskettuna aikana olisi ollut pimeää aikaa vuodesta. Ensi kevät olisi paaaljon parempi, kesä tulossa, syntymävuosi olis tällaisen hatarapään myös ehkä helpompi muistaa ja siis ehkä. Kyllä, uutta putkeen kun saadaan paikat putsattua. Lääkkeiden ottamisesta jo reilu pari tuntia eikä mitään tapahdu, yhtä hyvin voisin olla töissä...

maanantai 18. helmikuuta 2019

Viimeisiä piinapäiviä

Toissa perjantaina siis siirrettiin tavara ja testin saa tehdä torstaina eli muutama päivä vielä. Alkio asetettiin paikallaan mielestäni paljon tarkemmin kuin julkisella puolella tähän saakka. Siirtoon käytettiin aikaa, etsittiin parasta paikkaa. Aika on mennyt kokonaisuutena tosi nopeasti eikä ole kerinnyt asiaa oikein edes miettimään, paitsi tänään. Jo muutaman päivän on tavallaan pyörryttänyt, tänään illasta on pyörryttänyt enemmänkin. Parhaiten olotilaa kuvaa englannin sana lightheaded. Haluaisin tehdä testin juuri nyt ,vaikka tajuan, että jos tämä pyörrytys johtuu siitä mitä luulen niin sehän ei edes loppuisi mihinkään testin tekemiseen, aaarhg! Normaalistikin minulla on matala verenpaine, mutta ei ikinä ole tällaiselta tuntunut.

Jos tästä ei tule mitään niin pakastimeen saatiin muistaakseni yhdeksän hyvän laatuista hedelmöittynyttä munasolua, joten ehkä niistä jollain tärppää jos ei tällä. Onneksi meillä on iso talo :D

Sain muuten lopulta kysyttyä myös maksusitoumuksen isältäni, hänelle kävi. Laskua odottelen, mutta lähettävät varmaan vasta testin jälkeen.

Muutama päivä vielä niin tiedetään, että jatketaanko odottamista vai lopetetaanko tähän.

tiistai 5. helmikuuta 2019

15 muniaista tallessa

Tänään oli punktio ja 15 munasolua saatiin jemmaan. Itse punktio jännitti hieman, mutta oli kaikista helpoin tähän saakka. Huippu hoitaja osasi säädellä kipulääkettä juuri sopivasti eikä toimenpiteen jälkeen tullut ollenkaan pahaa oloa, ns. krapulaa. Saatiin sämpylät, ja pillimehut ja suunnattiin pian jo kotiin. En ole tarvinnut vielä edes mitään kipulääkettä aamun anniskelun jälkeen, mahtavaa!

Huomenna soittavat tuloksia ja perjantaina haen (toivottavasti) elämää kyytiin ja sitten taasen odotellaan pitkiä päiviä. Laskua ei ole vielä näkynyt, mutta epäilen, että unohtaisivat... Palvelu on ollut kyllä todella hyvää, koko ajan huomioitu tosi hyvin ja sämpylät punktion jälkeen aika jees. En tosin voi kovasti valittaa julkisesta puolestakaan, siellä myös kaikki sujunut. Meillä julkisen hoitokerrat vaan jo kaikki käytetty.

Näillä fiiliksillä voisin mennä rulijanssin vielä helposti läpi ja luovuttaa munasoluja jollekin niitä tarvitsevalle.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Taas kerran mennään.

Taas on elämää eletty ja tuli mieleen, että joko sitä pitäisi lunastaa muutaman vuoden takainen joululahja.

"Lupaudun maksamaan kohdunvuokrauksesta Intiassa 18.000€ mikäli pienokaista ei muuten saa."

No Intiaan saakka ei tarvitse mennä eikä kohtuakaan vuokrata, mutta pieni rahallinen avustus ei haittaisi. Suunnitelma on tehty ja tammikuussa pitäisi aloittaa uusi yritys, katsotaan miten siinä käy. Sopiva suomalainen miesluovuttajakin on meille löytynyt, hiusten väri tosin oli tummanruskean sijaan vaaleanruskea, mutta meille sillä ei ole mitään väliä. Reseptit on valmiina ja piikit saa lyödä nahkaan kun tammikuun menkat alkaa.