Jostain syystä ei ole tullut kirjoiteltua, vaikka olisi ehkä ollut kirjoittamisen aiheitakin. Viime kerran jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä. Verikoe näytti siis ns. plussaa, että sisälläni olisi elämää. En silti oikein uskaltanut uskoa, että asia olisi totta. Tulevan elämän ajatuksella alkoi kuitenkin hieman leikkimään. Laskettu aika olisi suunnilleen lokakuun lopussa, kuinka työt menisi, mitä asioita pitäisi tehdä ja hoitaa ennen lokakuuta.
Ainoat oireet mitä ilmestyi oli illasta tullut väsymys, ihanan kunnon ja syvät yöunet. Tissit ovat isommat, käy! Rasittavaa tosin yrittää huolehtia, että tissit ei pursua liiveistä tökerösti ulos eli ehkä ei kuitenkaan niin kiva. Verenpaineeni on aina ollut matala ja joskus sängystä noustessa on välillä pyörryttänyt. No nyt on pyöryttänyt ihan ilman mitään nousuja mistään. Oireita on siis ollut, mutta silti tuntuu ettei ole ollut mitään. Olotilassa, ettei oikein tunnu mitään missään siis omasta mielestä, varasin viikkojen kuluessa ajan neuvolaan. Kävin neuvolassa ja sain jo seuraavalle päivälle ajan ultraan! Lopultakin näkisi, että onko siellä oikeasti jotain vai onko kaikki kuvittelua.
Kun odoteltiin, että lääkäri kertoisi löytäneensä elämää ja saisi huokaista onnesta niin lääkäri kertoikin löytäneensä vain tyhjän sikiöpussin. Luulin, että romahtaisin, mutta ei itse asiassa oikein tuntunutkaan miltään. Huoneesta ulos kävellessä aulassa odotti nuoripari pääsyä samalle lääkärille meidän jälkeen. Itselle tuli ihan kalkkis olo ja vaikka ketään ei saisi tuomita ulkonäön perusteella enkä sitä yleensä teekään, niin tuli vain päällimmäisenä epäreilu olo. Miksi maailma on vaan välillä niin epäreilu.
Kävin vielä muutamaan kertaan verikokeessa, josta nähtiin mihin suuntaan raskaushormoni kehittyy. Hormonin määrä nousi, mutta oikeassa raskaudessa määrän pitäisi nousta ihan eri suhteessa. Verikokeiden välillä oltiin onneksi viikko Egyptin auringossa, muutama päivä kotiinpaluun jälkeen alkoikin vuoto. Kävin uudelleen vielä ultrassa ja pusssi oli edelleen tyhjä eli kyseessä ns. tuulimuna. Sain ajan Tays:iin ja sieltä lääkkeet tyhjennykseen. Nyt sitten olen nauttinut kunnon särkylääkkeet, pahoinvointilääkkeen ja loput työnsin ineen. Nyt sitten taas odotellaan sohvalla, että koska alkaa tapahtua.
Kauheasti ihmiset, jotka asioiden kulusta tietävät ovat kyselleet voinnista ja jaksamisesta, mikä on tietenkin ihanaa. Itseäni ihmetyttää, etten ole tuntenut oikein mitään. Tuntuu, että jotain mitä ei ollut olemassa ei voi edes menettää. Ei uskaltanut myöntää itselleen, että sisällä kasvaa jotain ennen kuin siitä kokee jonkun todisteen ja sitä todistetta ei ikinä tullut. En ole vielä edes itkenyt kertaakaan, minä joka itken aina kun vaikka telkkarisarjassa joku kuolee! Toisaalta mietin, että yritätkö vain liian kovaa tsempata eteenpäin ja sivuutan mitä oikeasti tunnen. Jos näin on niin teen sen todella hyvin, jopa niin hyvin etten tajua sitä itse. Ehkä se itku ja suru tulee joskus tai sitten ei, huomaan sen kyllä.
Muistan kun edellinen plussa vaihtui vain muutaman päivän päästä vereen pikkuhousuissa. Silloin itkin ja se otti koville, joten olenkin miettinyt ja verrannut tapahtumia. Edellisellä kerralla mentiin vielä omilla siittiöillä ja ehkä siinä kulminoitui koko tietyn saagan päätös eikä vain se yksi päivän tai kaksi kestänyt plussa. Piti kuopata unelma lapsesta, joka olisi geneettisesti meidän. Lapsesta, joka saisi parhaat geenit minulta ja minun itse valitsemaltani puolisolta, lapsesta joka muistuttaisi piirteiltään meitä kumpaakin. Ehkä tuossa surussa itkin kaikkea tuota menetettyä unelmaa ja valmistauduin kääntämään uuden lehden elämässäni. Tällä kertaa en ehkä kokenut mitään menetetyn kun meillä on koko maailman siittiöt olemassa ja meillä on pakastimessa kerrankin tavaraa, vielä yhdeksän alkiota joista luulisi edes jonkun pääsevän loppuun saakka. En silti ehkä pysty tarjoamaan kaikille elämää, yhdeksän olisi liikaa jo varmasti myös strategisille paikoille... ;)
Loppujen lopuksi lokakuun loppu laskettuna aikana olisi ollut pimeää aikaa vuodesta. Ensi kevät olisi paaaljon parempi, kesä tulossa, syntymävuosi olis tällaisen hatarapään myös ehkä helpompi muistaa ja siis ehkä. Kyllä, uutta putkeen kun saadaan paikat putsattua. Lääkkeiden ottamisesta jo reilu pari tuntia eikä mitään tapahdu, yhtä hyvin voisin olla töissä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti