Viime kerran jälkeen on tapahtunut paljon, aikaa on vierinyt ja vettä virrannut. Viime kerralla ultrattiin ja kohta voi olla taas sen aika... Se jota viimeksi ultrattiin ei enää ole täällä vaan jossain pilven päällä ja heti kohoaa kyyneleet silmiin. Uuno Daavid Goljat on kaivattu ja rakkaudella muistettu, nytkin palaa kynttilä kummulla. Eilen tosin juuri kerroin kuinka minulle ei kynttilä haudalla ole se juttu. Minulle se tulee kokemuksista ja muistoista yhteisistä tekemisistä. Nyt kun ulkona paistaa kuutamo ja pakkanen paukkuu niin tuli ikävä, muistot tulevat kun ne liittyvät johonkin. Jonain päivänä joskus tulee toinen Uuno joka ei ole Uuno ollenkaan.
Tänään on kolmas päivä kun pistän itseäni. Lataan piikin, otan vatsamakkaran käteeni, katson pois, painan piikin hieman navan yläpuolelle ja työnnän nesteen sisään itseeni. Piikki on onneksi niin pieni ettei sitä juuri tunne, mutta silti se jännittää. Viisi päivää jäljellä ja kahtena viimeisenä pitäisi pistää vielä joku toinenkin piikki. Ei ihminen ole järkevä kun piikittää vapaehtoisesti itseään. Keskiviikkona menen lääkäriin ja siellä saan kuulla jatkosta. Tavallaan jännittää aivan sairaasti kun asiaa ajattelee, mutta toisaalta ei ollenkaan. Pelottaa, että suhtaudun liian positiivisesti, mutta en osaa olla negatiivinen. Miksi murehtia sellaista nyt jota voi murehtia sitten siinä vaihessa kun on sen oikea aika. Tiedän olevani liian positiivinen asian suhteen ja itkeväni jos kaikki ei menekään niinkuin Strömsössä, mutta toisaalta miksen saisi olla nyt onellinen koska asiat voivat mennä myös toivotusti.
Onneksi tässä vaiheessa saa keskittyä omaan elämään eikä normaali kommuunissa asumiseen, ihana kuukauden tauko! Mikään ei pistä kiehumaan kuin se kun tuntee itsensä niin mitättömäksi tekemään mitään. Haluaisi auttaa, mutta historiaa ei voi mennä muuttamaan eikä omalta elämältään edes pysty. Välillä kuvittelee tilanteen/ihmisten parantuvan tai muuttuvan, mutta kuinka sitten taas putoaa takaisin ja huomaa ettei mikään ole muuttunut parempaan vaan vielä pahempaan. Röyhkeys ja ylimielisyys saa aina vaan uusia piirteitä vaikka haluaisikin uskoa ja toivoa parasta, välissä kun kuitenkin on viattomat lapset. Itselläni pokka ei ikinä kestäisi pyytää ex -anoppia vanhtimaan lapsia keskellä kouluviikkoa ihan vain sen takia, että pääsee katsomaan uutta vuosisadan rakkauttaan ja toinen vielä olettaa hyvää hyvyyttään auttavansa lastenhoidossa hankalien työvuorojen takia, joopa joo. Pisteet nousi taas kohisten eikun eeeei. Vittu sano minä. Vituttaa kun vaan edes ajattelee asiaa/ihmistä. Hengitä ja muista oma elämä vielä kolme viikkoa, älä stressaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti