Olen ihmetellyt sitä, että misään vaiheessa lääkärit eivät ole ottaneet kantaa, suositelleet terveellisiä elämäntapoja. Ihminen on kokonaisuus eikä aivan perusasioita saisi sivuuttaa. Toki meitä on moneen junaan ja lääkäreitä myös, mutta itse olen ainakin nyt yrittänyt kiinnittää huomioita siihen mitä syömme. Jos sillä ei oikeasti ole vaikutusta muuhun kuin minun omaan mielenterveyteeni niin that´s fine, se riittää. En ainakaan voi sanoa jälkikäteen että voi kumpa olisin tehnyt enemmän. Haluan ainakin antaa mahdollisimman hyvät lähtökohdat uudelle elämälle jos sellainen joskus tulisi. Miehellä ainakin suunta on todistetusti parempaan päin kun ensimmäisellä kerralla laatua tarkistettaessa elämää ei löytynyt tai no ehkä yksi epämuodostunut. Varsinaisena hoitokertana oli jo mistä valita, ei valtavasti, mutta riittävästi joten jotain on tehty oikein. Suurin parannuksen syy on tosin reumalääkityksen pois jättäminen ja korvaaminen homeopaatisilla valmisteilla. Jos perisuomalaisen itsepäisen miehen kuoren olen saanut murrettua niin uskon, että pystyn vaikka mihin. Saatan olla hömppä ja uskoa kaikkeen "hömppään" mutta jos se auttaa ja antaa mielenrauhan niin who cares!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti