Tänään tarinamme täyttää kunnioitettavat kuusi vuotta, kippis sille! Olen onnellinen, voin aivan oikeasti sanoa niin. Paljon on koettu ja vielä enemmän on toivottavasti edessä. En toivo kenelläkään lapsettomuutta, edes itselleni, mutta se on tehnyt minusta tai meistä meidät ja sen myötä olemme oppineet puhumaan. Olemme oppineet puhumaan vaikeistakin asioista yhdessä, joskin siihen on vaadittu verta, hikeä ja paljon kyyneleiden vuodatusta sekä aikaa ja varmasti myös sitä kuuluisaa rakkautta.
Lapsettomuuskaan, jos sitä osaa siksi edes sanoa, ei ainakaan vielä ole ottanut meistä millään tavalla yliotetta vaan se kulkee siinä sivussa niin kuin elämä yleensä. Missään vaiheessa ei olla yrittämällä yritetty eikä asia pyöri mielessä läheskään joka päivä/viikko. Jossain tuolla päässäni olen miettinyt, että jonain päivänä minulla on lapsi/lapsia ja jollain keinolla sinne päästään. Ensimmäisen hoidon ja negatiivisen tuloksen jälkeen tuli hetkellisesti uusi outo tunne, entäpä jos emme koskaan saisikaan lapsia? Enää en osaa edes ajatella sellaista vaan mennään eteenpäin ja toivotaan parasta. Loppujen lopuksi meillä on toisemme, rakkautta, toivoa ja paras ystävä mitä toivoa voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti